Rawa sai ELY -tukea vientiin

Normaali

Kolme vuotta sitten, kun ajatus Rawasta yrityksenä muuttui konkreettiseksi, olemme jatkuvasti halunneet kehittää toimintaamme myös vientiä ajatellen.

On upeaa tajuta, että meidän rawalaisten intohimo, suomalaistenkin raaka-aineiden ainutlaatuisuus ja korkealaatuisten jälkiruokien markkina-arvo ymmärretään myös globaalissa mielessä!

Rawan pojat kiittävät ja kuittaavat!
Yazka & Daniel

Ely kertoo 10.7.2017 tiedotteessaan seuraavaa:
”…

Jälkiruokainnovaatioita maailmalle yritysrahoituksella

Yritysten kehittämisavustusta myönnettiin Uudellamaalla yli 1,6 miljoonaa euroa. Avustusta saaneita yrityksiä on yhteensä 41. Rahoitetuissa hankkeissa tulee vahvasti esille kansainvälistyminen ja sitä edistävät investoinnit, tuotekehitys sekä liiketoimintaosaamisen kehittäminen.

Tukea saaneista yrityksistä kaksi on keskittynyt uusien jälkiruokatuotteiden kehittelyyn. Nordchocolate Oy:n ainutlaatuinen sokeriton suklaainnovaatio sekä Rawa International Oy:n puhtaat raakajälkiruoat suuntaavat kohti kansainvälisiä markkinoita. Pakohuonepelien pioneeri InsideOut Escape Games Oy on saanut rahoitusta kehittymiseen Euroopan markkinoilla. Rahoitusta on myönnetty myös useiden yritysten kansainvälistymisvalmiuksien kehittämiseen sekä markkinakartoitukseen Euroopassa.
…”

linkki koko tiedotteeseen:
https://www.ely-keskus.fi

 

Rawa ja Rollfoods aloittavat yhteistyön

Normaali

Vuosi 2016 lähentelee loppuaan ja wau! millainen vuosi meillä onkaan ollut!

Ei voi kuin kiittää nöyrästi kaikkia uskollisia fanejamme siitä, että olette jaksaneet tsempata meitä ja nautiskella kakkujamme. Olette toivoneet niitä niin aktiivisesti kahviloihin ja myymälöihin, että sana on levinnyt jopa ympäri Suomen ja ’isoinakin’ pidetyt paikat ovat alkaneet ymmärtää vegaanisten, gluteenittomien ja raakojen jälkiruokien olevan täällä jäädäkseen!
Meillä onkin ilo ilmoittaa kaikille Helsingin ulkopuolella oleville asiakkaille, että nyt Rawan kakkuja on saatavilla koko maan laajuisesti uuden yhteistyökumppanimme avustuksella!

5-kopio

Peter Linden Photography

TIEDOTE:

”RAWA ja Rollfoods  yhteistyössä – gluteenittomat ja vegaaniset artesaanikakut Suomesta.

Rollfoods on suomalainen perheyritys, joka myy ja markkinoi elintarvikkeita ammattilaisille. Yritys on jo 2000-luvun alusta tarjonnut vaihtoehtoja myös erityisiin tarpeisiin. Gluteenittomien leivonnaisten tuoteperhe on vuosien varrella kasvanut laajaksi valikoimaksi niin makeaa kuin suolaista tarjottavaa.

Olemme aloittaneet yhteistyön helsinkiläisen RAWAn kanssa ja tuomme nyt valikoimiimme gluteenittomia RAWA-kakkuja, jotka ovat myös vegaanisia eli ne eivät sisällä mitään eläinperäistä ainesosaa. Raaka-aineissa ei tingitä, esimerkiksi luomua käytetään aina, kun sitä on saatavilla. Kakut eivät sisällä valkoista sokeria, vaan makeutukseen käytetään agave-siirappia. Myös lisäaineet ja GMO ovat pannassa.
Ja todellakin, kakut ovat kaiken kukkuraksi aitoa ’raakaruokaa’ eli valmistusmetodiltaan kypsentämätöntä. Siten kaikki alkuperäiset entsyymit säilyvät raaka-aineissa ja keho voi hyödyntää niitä ravinnon käsittelyssä.

RAWA-kakuilla ilahdutat sekä gluteenitonta että vegaanista ruokavaliota noudattavia asiakkaita tarjoamalla jälkiruoaksi aidon, käsintehdyn rawfood herkun.
Makuja on kahdeksan; Sitruuna, Suklaa, Lakritsi-vadelma, Appelsiini-inkivääri-suklaa, Mustikka, Valkosuklaa-mansikka, Puolukka-suklaa ja Minttusuklaa.
Kakut on valmiiksi annospaloiteltu 14 palaan.”

RAWA-kakkujen Suomen laajuinen myynti ja markkinointi: Oy Rollfoods Ab, myyntipalvelu 010 423 3550.
Rollsfoods toimittaa myös Viroon ja Ruotsiin!

Ensimmäiset lavalliset (!) kakkuja lähtivät meiltä 19.12.2106 ja niitä voi tilata Rollfoodsilta jo ennen joulua!

Tässä Rawan ikimuistoinen maanantai, meidän historian ensimmäinen raakakakku lavallinen lähti maailmalle:

2016-12-19-photo-00004152
2016-12-19-photo-00004150

Rawa ja Taste of Helsinki

Normaali

Taste of Helsinki, Helsingin Kansalaistorin puistossa 16.-19.6.2016
Lue lisää

Rawan jälkiruokamenu, olkaa hyvä:

IMG_6076

Rawa pakastin eli ”Rawastin”

Normaali

Meille kaikkien erikoisruokavalio tuotteiden saatavuus tulisi olla normaalia.
Koska myös herkuttelu ja juhlat ovat meille elämän tärkeitä kohokohtia, loimme sisällöltään ensimmäisen yksinomaan raakoja, vegaanisia ja gluteenittomia tuotteita sisältävän jälkiruokapakastimen, joista asiakkaat voivat suoraan, ilman ennakkotilausta poimia mukaansa kaikkia Rawan valmistamia tuotteita (paitsi kokonaisia kakkuja).
Kutsumme tätä kokonaisuutta tuttavallisesti nimellä ”Rawastin”.

Pilottihankkeemme alkoi kesällä 2016 Hietalahden Kauppahallista, Le Marchén uudesta Boutique -liikkeestä, josta on mahdollista ostaa myös muita laadukkaita kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita.

Halli on kesän ajan avoinna:
ma-ti 9-18
ke-la 9-22 sekä
sunnuntaisin 10-16
Lue lisää

IMG_5927

Rawastin, olkaa hyvät!

Jos olet kauppias ja kiinnostuit Rawastimesta, ota yhteys!
Kuulemme myös mielellämme asiakkaiden kommentteja hankkeesta!

Vegan Pop Up -Coffee Shop Menu

Normaali

H-hetki lähestyy!

Avaamme viikoksi (2.-8.11.) vegaanisen jälkiruoka Pop Upin Lasipalatsille, Helsingin ydinkeskustaan.

Ohessa tarjolla olevat tuotteemme ja hinnat.

Kakkumakuja ja -paloja on tarjolla saatavuuden mukaan eli pyrimme tarjoamaan joka päivä kaikkia makuja. Toivomme, että jos haluat mukaasi kokonaisen kakun esim. Isänpäiväksi, tilaathan sen etukäteen!

Tarjolla uutukainen tuote niille, joille yksi maku ei riitä:
Rawa Taster Plate, jossa reilut maistiaispalat 4 eri kakkumausta sekä 3 Macaraws – makua.
Sopii mainiosti kahdelle tai useammalle jaettavaksi.

Myymme myös Powaun kylmäpuristettuja mehuja sekä Kellaripanimon mahtavan maukasta ja terveellistä kombutchaa teen ja kahvin lisäksi!
Kahvi on paikan päällä pavuista jauhettavaa ja luonnollisesti luomua! ja koska olemme loppuun asti vegaanilinjalla, kahvimaitona tarjoamme mantelimaitoa.
Piipahda paikan päälle nautiskelemaan tai ota take away- annos!

PopUp Menu

Vegaaninen ja gluteeniton Pop Up – jälkiruoka shop Lasipalatsin aukiolla viikoilla 45 sekä 51

Normaali

Muistatteko vielä vegaanisen ja gluteenittoman Pop Up -kontin, jota pidimme viikon ajan Lasipalatsilla kesällä, Juhannusta edeltävällä viikolla?
Huikean suosion saaneet kakkumme ja macarawsimme menivät kuin kuumille kiville tuolloin ja päätimme, että tarjoamme samalla idealla uusintakierroksen vielä loppuvuodeksi.
Nyt ajankohta on varmistunut viikoiksi 45 sekä 51.

Näyttökuva 2015-10-04 kello 12.08.56

Pop Up -shop järjestetään Lasipalatsin rakennuksessa Kanniston leipomon entisissä liiketiloissa, Forumia vastapäätä.
Kakkuja ja paloja mukaan vietäväksi tai paikalla maisteltavaksi; lämpimässä sisätilassa, ihan Helsingin ytimessä!
Tarjolla ainakin raakakakkuja, mutta luvassa myös Danielin vegaaninen, gluteeniton maistelumenu.

Älä missaa, vaan seuraa tilannetiedotusta!

Rawa Goes Leppävaara, Cafe Zoceria

Normaali

Perjantaina 28.8.2015 Cafe Zoceria Leppävaarassa ottaa suosituimmat vegaaniset ja gluteenittomat kakkumme sekä kaikki Macaraws-maut valikoimiinsa!

Vegaaniset minttusuklaa ja valkosuklaa mansikkamarmori. Nam!
Lisätietoja Zoceriasta!

Kiitämme nykyisiä ja tulevia asiakkaitamme ja toivotamme Sinulle ihania ja syyllisyysvapaita herkkuhetkiä tuotteidemme parissa!